Ympäri käydään, yhteen tullaan

Kuulin kerran sanottavan, että syy suomalaisten vähyyteen kotimaassaan on siinä, että heihin törmää joka puolella muualla. Sain tälle lausahdukselle eilen vahvistusta vuokraisännän koputtaessa oveeni. Hänellä oli mukanaan vastapäisen huoneen uusi asukas, joka tervehti reippaasti suomeksi. Ilta menikin sitten psyykkistä selviytymispakettia antaessa. Suomalainen asuintoveri tähän loppuun saattaa myös pehmentää laskua paluuta ajatellen.

Kerroin hänelle muun muassa asukkaaksi rekisteröitymisestä, ja aikeenani olikin tänään hoitaa viimeinen osuus eli kuvien vienti kaupungintalolle henkilökorttia varten. Jo ennen luukkujen aukeamista niiden takana oli pitkä jono, ja pelkän vuoronumeron saantiin meni yli puoli tuntia. Aikani odottelin omassa jonossani, mutta aika kului ja virkailijoiden pääasiallinen tehtävä oli tänään olla ystävällinen ja jutustella mukavia jokaisen asiakkaan kanssa, lähdin yhdeksän jälkeen papereineni ja kuvineni kohti työpaikkaani.

Tästä päästäänkin junien toimivuuteen. Nopeimmalla junalla olisin ehtinyt töihin ennen liukuman loppua, jos siitä ei olisi veturi hajonnut edelliseen asemaan mennessä ja odotin sitten seuraavaa. Junamatkan jälkeen huomasin, että bussit olivat myöhässä. Ei auttanut kuin ottaa taksi. Lopulta päivä ei ollut kiireinen, ja pystyin lähtemään 6½ tunnin jälkeen ottaen näin takaisin loman jälkeisiä ylityötunteja. 

Takkuava päivä, mutta ainakaan se ei ollut maanantai. Ja maanantaikin tulee vastaan vain kerran viikossa.